|
Nimi: RTM Räyhähenki aka Räyhä
Säkä:147cm
Sukupuoli:Ori
Rotu: Suomenpienhevonen
Syntynyt:8.6.2005
Väri&merkit:
Omistaja: Miia T/Aallonkehä
Kasvattaja: ebonu/Rajattomuus
Koulutustaso:
+ Re 100cm
+ Me 90cm
+ Ko Va A
Saavutuksia: vanhoilla kuvilla JS:ssän ja sitä edellisillä kuvilla KuMan
Kisakalenteriin.
Luonne:
Yleisesti
Räyhä on hyvin mukava ori, mutta myös periksiantamaton. Sen kanssa on oltava johdonmukainen ja päättäväinen, jos haluaa tulla toimeen pojan kanssa. Räyhä on hyvin tarkka ihmisistä, jotka sen kanssa oleilee tai työskentelee ja seuraakin heidän jokaista elettään. Jos päättää jotain oikein kovasti, menee vaikka läpi tulen ja jään. Kovapäinen ori.
Hoitaessa
Räyhä käyttäytyy harjatessa melko hyvin, kunhan se on sidottuna. Karsinassa voi pyöriä ympyrää ja keksiä kaikkea muuta mukavaa, jos ei ole kiinni. Toisinaan Räyhä tosin seisoo karsinassa kiltisti kuin enkeli. Pitää todella paljon harjaamisesta ja varsinkin siitä, kun sen sään kohdalta vähän rapsuttaa. Kaviot antaa yleensä hyvin, mutta epävarmoilla voi asettua johtajan rooliin, eikä nosta jalkaansa millään. Myös kokeneempien kanssa Räyhä voi vetäistä jalkansa pois, jos hoitajalta valppaus pääsee herpaantumaan.
Taluttaessa kulkee kunnolla, mutta toisten orien osuessa kohdalle Räyhää on melkoisen vaikea pidätellä. Edes raippa ei pysäyttäisi Räyhää. Ainut, mikä pelastaa orit tappelulta on, että niiden välissä on tukeva aita, tai toinen osapuoli on antautuvaa sorttia, sillä Räyhä ei periksi anna. Tammojen ollessa näköpiirissä Räyhä voi ruveta hieman esittämään ja pelleilemään, mutta pieni muistutus taluttajasta auttaa palauttamaan Räyhän takaisin maan pinnalle. Yleensä pieni riimunnarun nykäisy tai vain puhe auttavat asiaan.
Pestessä Räyhä yrittää melkein väkisin saada selkänsä päälle vettä, niin se sitä rakastaa. Jalkojakin pestessä Räyhä voi jopa laskeutua makuulle letkun alle. Mutta tarpeeksi lyhyelle sidottuna ei tee tätäkään.
Laitumella Räyhä käyskentelee rauhassa, mutta ei edelleenkään siedä muita oreja lähellään, varsinkaan samassa aitauksessa, orivarsoja lukuun ottamatta. Tammojen kanssa tulee hyvin toimeen ja tietenkin näiden varsojen. Ruunienkaan seurassa ei synny ongelmia, kunhan ruunat eivät yrtiä omia "Räyhän" tammoja.
Ratsastaessa
Ratsastaessa Räyhä osaa mennä todella hienosti, kunhan ratsastaja on vain päättäväinen. Kouluratsastuksessa pitää koko ajan ohjata Räyhää, tai tämä poika tallustaa omille teilleen, eikä pysy uralla. Se seuraa aina ratsastajan tahtoa, mutta heti kun huomaa tämän olevan epävarma tai omissa maailmoissaan, Räyhällä on aina heti pilke silmäkulmassa. Päättäväisen ratsastajan kanssa Räyhä kulkee koottuna ja hienosti. Vähän vaikeammatkin liikkeet eivät tuota ongelmia, selvien apujen kanssa.
Esteillä Räyhä on hyvin innostunut. Sillä on usein korvat heti hörössä, kuin vain näkeekin esteen kentällä. Räyhä hyppää aina hieman vauhdilla, joten pidäte ennen estettä on kannattava. Muutenkin pikku spurtit esteradalla eivät ole mitenkään uutta Räyhän kanssa. Jos ratsastaja on epävarma esteellä, Räyhä kieltää melko varmasti.
Maastossa Räyhä ei säiky mitään ja se rakastaa mennä lujaa ja ensimmäisenä. Jos edellä laukataan, voi olla melkein varma, että Räyhä lähtee ohittamaan, ellei ratsastaja ole taitava. Toisinaan Räyhä voi hieman viedä maastossa, mutta hiljentää kyllä heti, kun on laukannut jonkin aikaa tai ohittanut edellään olevat.
Kuvagalleria:
Kuvat hakusessa
© Kuvissa: sh-o. ?
Jälkeläiset:
Emä // Astutus&Syntyy // Nimi // Sukupuoli // Tilanne/omistaja
E. Kuunvalon Tuulen-Kuiskaus // 1.9. & 15.9. // Muistojenkehä // tamma // Pilkku..
Sukutaulu:
|