Nimi: Zhili-bili Shay Lee
Meriitit: BH |
HUOM! tuomari, klikkaathan kuvan suuremmaksi! |
Shay on veljensä Jazin kanssa hyvin samanlainen ja nämä kaksi sisarrusta ovatkin ehkä pentueen haastavimmat pennut eikä mikään ihme vanhempia katsoen. Shay on hieman itsekäs ja se omaa hyvän temperamentin. Se ei ole mielestäni belgiksi kuitenkaan liian kova, koulutettavuudeltaan sitä voi luonnehtia jopa pehmeäksi jonka vuoksi Shay onkin minun mielestäni erinomainen viesti koira.
Shay ei juuri pelkää mitään ja se on hyvin avoin ja sosiaalinen. Se on myös vanhempiensa tavoin hyvin miellyttämis haluinen. Se on kuitenkin oppinut pienestä pitäen pitämään hieman matalampaa profiilia aikuisten koirien silmissä ja se tietää lauman arvojärjestyksen esimerkiksi missä järjestyksessä tullaan minua moikkaamaan kun tulen jostain kotiin. Shay tekee siis minun kanssani mielellään töitä, mutta se ei ole liian tarrautunut minuun toisin kuin ne ensimmäiset koirat joita minulla on ollut tai jotka ovat tulleet laumaan aikuisena. Shay on oppinut hyvin koirien tavoille ja sitä kautta taas tekemään omia kolttosiaan muiden kanssa.
Shay on ulkomuodoltaan myös erityisen kaunis. Aivan ihanan yhdistelmä niin Rumbaa kuin Aidaakin ja toivonkin, että Shay tulee myös menestymään näyttelyiden puolella vaikka panotus onkin PKn puolella. Shay on melko tempperamenttinen paimennukseen ainakin tässä ikävaiheessa, nyt se saa olla vain harjoituksissa mukana ja katsomassa mallia isommilta koirilta. |
JÄLJELÄISET
>Zhili-bili >> Isä: ??? >> ??.??.2007
|
i. tervueren vNLW-06, vSWEW-07, vSWE MVA, NL MVA, KRE MVA, IS MVA, N MVA, vGBR MVA, BH, VK2 Rytmirummun Pikku Rumpali |
groenendael vFIN & vCA & vKANS MVA, BH, JK1 Lumihukan Èclatant Noir † |
groenendael CH vMV-05 Straylights Alkaline Trio |
groenendael AprilFlower`s Abloom |
||
tervueren BH Tuliportin Auringon Lapsi |
tervueren Troublemaker † |
|
tervueren Dublepoint Cherry |
||
e. tervueren BH, HK3, vEUV-07 Vaaksiaisen Aidosti Armahdettu |
tervueren LTW-05 Rocky Boy EVM |
tervueren Lakken Boy EVM |
tervueren Pikku-Neitsukka EVM |
||
tervueren Korkean Askeleen Haldir o Lorien |
tervueren vFIN & vINT MVA Belar's Osis Neca † |
|
tervueren vKRE & vFIN & vIT MVA Snip Snap Eponia † |
|
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
|
|