<< takaisin
Commando Boy eli Jopo ilmestyi eteeni miltein puolivahingossa. Olin Saksassa katsomassa itselleni hieman vanhempaa oldenburgoria, mutta tiedättehän luonteeni; tottakai piti mennä ostamaan se nuorin ori tallista. Olin jo kokeillut sitä vanhempaa oria, jolla oli loistava kisamenestys, ja olin melkein valmis ostamaan sen, mutta sitten silmiini putkahtikin Jopo. Se käyskenteli tarhassa, ja komenteli vieressä meneviä hevosia. Kysyin tallin omistajalta, josko olisin saanut kokeilla sitä/nähnyt sen liikkuvan. Kiltti kun omistaja oli, hän lupautui näyttämään orin minulle. Seisoskelin kentän keskellä, kun Jopo tuotiin sinne. Se hyppi pystyyn ja pureksi ihmisiä. En tiedä mikä hevosessa viehätti, olihan sillä toki hieno ulkonäkö, mutta sen luonne ei todellakaan ollut kilteimmästä päästä! Ori tuotiin eteeni, ja se näytti heti ongelmallisen luonteensa. Jotenkin en pelännyt oria, vaikka se näyttikin pitkää naamaa. Tutkin orin korvista hännän päähän, ja arvioin Jopon hyväksi oriksi. Jopo päästettiin juoksemaan kentälle. Sen ravi oli näyttävää, ja se liikkui todella lennokkaasti. Jo ravi sai minut vakavasti harkitsemaan tämän orin ostoa. Laukka oli myös hienoa, rytmikästä ja eteenpäin pyrkivää. Kasasimme yhteistoimin omistajan kanssa esteen kentän laidalle. Laitoimme esteen ensin reiluun metriin, omistaja oli nimittäin mainninnut että ori oli loistava hyppääjä. Passitimme orin esteelle, ja Jopohan hyppäsi esteen todella isolla loikalla. Suu auki katselin orin menoa. Se hyppäsi erittäin hyvin; jalkatekniikka oli kohdillaan, ja hypyt olivat pyöreitä. Nostimme esteen aina 140cm asti, minkä jälkeen olin sataprosenttisen varma Jopon ostosta. "Deal", sanoin omistajalle, ja sovimme kaupat lukkoon. Jopo matkusti pitkän matkan Saksasta Suomeen. Ori ei väsynyt matkan aikana yhtään, ja se oli heti menokunnossa tullessaan talliin. Kuitenkin karanteeni esti normaalit hoitotoimenpiteet, joten parisen viikkoa saimme odottaa. Odotus palkitaan, niinhän aina sanotaan, niin kävi myös tällä kertaa. Jopohan oli hankala jo hoitaessa, joten en yhtään ihmetellyt, että se oli hankala myös selästä käsin. Pukit ja loikat lähtivät sähäkästi, ja satulasta sai pitää kaksin käsin kiinni, että pysyi selässä. Muutama tippuminen tuli, mutta alkuvaikeuksien jälkeen rupesi Jpo jo hieman "kiltistymään". Tämähän ei siltikään tarkoita, että hevosesta tuli kiltti, edelleenhän se on hankala. Pidin kuitenkin Jopon asenteesta; pienistä ei luovuteta! Jopo on todellinen taistelija, ja loistava hyppääjä, joten pakko oli kokeilla mihin suuntaan aikanaan mennään. Toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut, mutta toivon kovasti, että tämä ori pääsee pitkälle! Kisaura on ollut lupaava, ja kisojakin on kierretty paljon. Jopo saa olla Daftomorissa niin pitkään kuin elää, en sitä varmastikaan mihinkään myy!