• etusivu • esittely • hevoset • toiminta • muuta

Commando Boyn luonne

<< takaisin

Hoitaessa Jopo on todella tarkka kaikesta, jos se olisi ihminen se olisi luultavasti perfektionisti. Sitä käsiteltäessä tulee koko ajan tietää mitä tekee - ei mitään hetken mielijohteita. Poika on haastava, eikä ihan pikkulasten tulisi käsitellä tätä oria niin kokonsa kuin luonteensakaan takia. Osaa Jopo olla järkeväkin, mutta sitä ennen tulisi ehdottomasti tehdä orille rajat selväksi; muuten ei päivittäisestä hoidosta, saati liikutuksesta, tule yhtikäs mitään. Jopo ei harrasta potkimista, napsiminen on kyllä tapana. Jos karsinaan astelee vähänkin pelokkaana, saattaa mustelma käsivarressa olla hyvin todennäköinen. Jos taas karsinaan astelee varmoin elein ja ottein, ei Jopo ole uskalias testaamaan rajojaan - ainakaan heti. Harjatessa Jopo ei kovinkaan paljoa kiukuttele, katselee hieman tylsistyneenä hoitajan touhuja. Napsimispatterit unohdettiin karsinaan, ja melko turvallisin mielin saa Jopon ympärillä pyöriä. Lyhyt raippa kannattaa kuitenkin olla aina mukana, ori kun saattaa saada tyhmiä päähän pistoksia, ja tehdä vaikka mitä. Seisoo suhtkoht kiltisti harjatessa aloillaan, ja nostaa kaviot pienen vänkäämisen jälkeen hyvin. Varusteet saa laitettua ilman mukinoita, satulavyötä on hankala kiristää kun tuntuu maha turpoavan sekunnissa kuumailmapalloksi. Isohkoa olemustaan Jopo käyttää hyväksi suitsien laitossa; pää nousee hirmuisen korkealle, ja lyhyen ihmisen on hankala noukkia pää takaisia syliin. Useimmisen kuolaimet kuitenkin menevät todella helposti suuhun. Pesuboxissa Jopo taas ottaa hampaansa käyttöön, mutta raippaa hieman heilauttamalla saa senkin nopeasti loppumaan. Vaikka mieleesi tuli varmasti, että Jopo on itse pahuus niin osaa se olla järkeväkin; ei se ole kokonaan läpimätä. Tutuille ihmisille se on käsiteltäessä suht rento ja mukava, vieraille se saattaa testailla rajojaan. Välillä, kun tallissa ei ole muita kun Jjune, Jopo käy pehmoksi. Se hörisee omistajalleen ja karsinassakin on itse kultaisuus. Ori muuttuu silmän räpäyksessä jos talliin astuu vieras ja kultainen hetki muuttuu nopeasti painajaiseksi.

Tarhassa ja laitumella Jopo käyskentelee mielellään yksin. Se on oman tiensä kulkija ja harvemmin sitä edes voi pistää muiden hevosten kanssa - orilla on hyvin tappelunhaluinen. Se pompottaa muita hevosia kuin alipalkattuja työntekijöitään ja laittaa pienemmät ja heikoimmat tanssimaan narunsa tahtiin. Silloin tällöin Jopo joutuu nielemään itsevarmuutensa. Kun kovempi ja vahvempi hevonen tulee vastaan on Jopon pakko alistua. Se on todella kova pala isoegoiselle orille, mutta aika parantaa haavat ja Jopo on taas vauhdissa.

Muiden hevosten kanssa Jopo ei pahemmin viihdy. Tai no, viihtyisi varmasti mutta turvallisuussyistä ei Jopoa voi muiden hevosten kanssa pitää esim. laitumella tai samalla talutusretkellä. Jopo on todella kova pomottamaan ja vaikkei välttämättä pahaa tarkoittaisikaan, saattaa jompi kumpi tappelun osapuolista loukkaantua. Ratsastaessa ei haittaa vaikka kentällä olisi muutama ratsukko samaan aikaan, kuhan he eivät pörhähtele ohi turhan läheltä. Takajalat ovat todella nopeat eikä eteenpäin syöksyminenkään ole ongelma. Maastossa Jopon tulisi ehdottomasti olla jonon kärjessä, jos porukalla on menossa maastoilemaan. Tällöinkin pidettävä kunnon väli Jopon takapäähän, ori näkee punaista heti jos on kahta metriä lähempänä sen hännäntyveä.

Taluttaessa Jopo on pelkkää tuulta ja tappuraa. Puhdas käynti on todella harvassa ja useimmiten taluttaja saa nähdä hienoja espanjalaisia kuvioita. Espanjalaista käyntiä Jopo menee todella näyttävästi, ja isohkot ja ilmavat loikatkaan eivät tee orille tiukkaa. Mitään pientä päiväkävelyähän ei taluttaen kannata Jopon kanssa tehdä, mielummin lyhyintä ja suorinta tietä talliin. Ravaten matka taittuu nopeasti, mutta myös ihmisen kontrolli hevoseen on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Välillä ravi nousee vain ylöspäin eikä etene ollenkaa, mutta joskus lisätty ravikin on ollut ohjelmassa. Taluttaja saa roikkua narussa todenteolla ettei Jopo vain lähtisi pinkomaan. Taluttaessa varustus mielellään kuolaimet ja ketjunaru, riippuen paikasta ja tilanteesta. Kisoissa parasta olla liina, orikuolain sekä pitkähkö raippa.

Ratsastaessa Jopo on pienehkö tulipesä. Sillä riittää tarmoa vaikka koko päiväksi, ratsastajan täytyisi olla kuitenkin todella pitkähermoinen ja kovakuntoinen että jaksaisi tämän orin kanssa pitkään ratsastella. Jopo jaksaa aina testailla, siihen se ei väsy koskaan. Vaikka sama ratsastaja olisi ratsastanut Jopolla pari kuukautta putkeen, jaksaa ori vieläkin temppuilla. Kentällä Jopo malttaa aina silloin tällöin olla kunnolla. Toisaalta, oreja kun on joka puolella tarhoissa ja laitumilla, niin eihän sitä voi ihan nössöltä näyttää, joten pukkisarjoja on aina välillä pakko näyttää. Raippa on toisaalta turha, mutta toisaalta todella tarpeellinen; jos pehva nousee paljonkin ilmaan, keppi on hyvänä komennuskeinona. Maneesissa Jopo jaksaa keskittyä, mutta jos joku tallissa hirnuu, on järki heti sekunnissa kadonnut ja vastatahan on aivan välttämättömän pakko.
Esteillä Jopo on tykki, vaikkakin vauhtia on liikaa. Se hyppää mahtavalla tekniikalla, ja selässä saa pysytellä hereillä vaikka tekisi mieli huutaa riemusta, niin mahtavalta se tuntuu! Lähestyminen on kyllä täyttä tuskaa, kun pitäisi pidättää hirmuisesti, mutta jos nykäiset väärässä kohtaa ennen estettä, on kieltäytyminen varmaa. Eteenajavia ei radalla pahemmin tarvitse, Jopo hoitelee vauhdin omasta takaa, pidättämisen kanssa on kyllä eri asia. Aikaratsastuksessa Jopo on ihanteellinen; se menee lujaa (!!), ja hyppää kulmasta kuin kulmasta, kuhan antaa sen tehdä omankin osuutensa. Ori on tarkka jaloistaan, eikä mielellään kolauttele niitä puomeihin, joten isoissakin luokissa ilmavaraa on tarvittavasti esteen ylitse menemiseen puhtaasti! Yksittäiset esteet menevät ihan hyvin tekniikan osalta, vauhtia voisi karsia puolet pois. Sarjoilla tulee ongelmaksi vauhti. Este tulee todella nopeasti eteen, Jopo hyppää hirmu pitkiä loikkia ja esim. yhden laukka-askeleen välille ei välttämättä mahdu kunnolla ottamaan sitä askelta ja este tulee turvan eteen. Vaikka laukan säätelymahdollisuus onkin hyvä, ei se auta sarjojen välillä. Pahimmat on kolmois- ja nelossarjat, joissa esteitä on huomattavasti enemmän ja laukattavat välit tällöin huomattavasti hankalampia. Sarjoilla puomit kolisevat helposti alas, niissä ajaudutaan aina niin lähelle estettä. Trippelit ja okserit eivät tuota ongelmaa, Jopon venymiskyky on hyvä.
Koulussa Jopon vahvuudet ovat lennokkaat askellajit, keveys ja rentous. Jopo jaksaa keskittyä, mikä onkin hieman outoa tälle oriille. Aluksi saa kyllä tapella tahtonsa läpi, mutta sen jälkeen alkaa saumaton yhteystyö tämän kookkaan ja näyttävän orin kanssa. Jopoa ei voi pakottaa muotoon. Se pitää ratsastaa vihjailevaisesti, asetellen johtavalla ohjasotteella suuntaan ja toiseen. Näin Jopo rentoutuu, ja on ratsastajalle oikein käsiystävällinen. Kouluratsastuksessa Jopo on todella miellyttämisenhaluinen. Se ottaa helposti nokkiinsa. Kannuksilla ei voi jäädä hetkeksikään kiinni Jopon kylkiin, takaosa lentää nimittäin heti ilmaan. Raipallakaan ei tarvitse älyttömästi huitoa, ja Jopo kyllä tietää milloin raipan anto menee överiksi/turhaksi. Tällöin ei ratsastamisesta tule yhtikäs mitään. Jopo on jäykkä kuin mikä eikä luota ratsastajaan. Säikkyminen on myös tavallista, Jopo kun yrittää livistää työstä pois. Jos ratsastaja osaa asiansa, ei ratsukkoa pysäytä mikään. Laukanvaihdot menevät ilmavasti, väistöt letkeästi ja pysähdykset ja siirtymiset terävästi. Kouluradalla Jopolle riittää vallan mainiosti nivelkuolain, suu on äärimmäisen herkkä. Pohkeillakaan ei ylettömästi tarvitse potkia. On aina ilo ratsastaa Jopolla koulua, se on aivan eri hevonen tällöin. Ratsastuksesta voi vihdoinkin nauttia, ei tarvitse pelätä että kohta ollaankin jo Ameriikassa.
Maastossa ori on äärettömän reipas, eikä mikä tahansa kuolain riitä. Mahdollisimman vahva kuolain suuhun ja jos haluat reippaan maaston pitää, niin gramaanit hätäjarruksi. Pukkikone Jopo ei maastossa ole, hyvin varma ja innokas kaveri. Jopo saattaa sätkyillä kaikkea omaa, mutta jos siitä ei hätäänny jatkuu matka hyvissä merkeissä. Pitkän suoran nähdessään Jopo on aina menossa pää kolmantena neliä, ja ohjista saa todella pitää kiinni. Käyntiä ei välttämättä tällöin esiinny, ravilla saattaa hyvällä tuurilla päästä menemään rauhallisesti. Laukkaaminen kuitenkin rauhoittaa Jopoa, vaikkakin siitä hieman kuumuu, mutta käveleminen on silloin maltillisempaa. Laukkaaminen tuo varmasti ratsastajaankin innokkuutta, Jopo kun laukkaa niin hirmuisen lujaa. Kyyneleet silmissä sitten yrität pidättää nelistävää hevosta. Pätkän laukattuaan Jopo ottaa pidätteetkin paremmin vastaan, eikä (normaalisti) jarruttamisen kanssa ole mitään ongelmaa. Maastoesteitä Jopo hyppää hyvin, ei mitään ongelmia. Veteen meno onnistuu, eikä muutkaan hökötykset tuota päänvaivaa. Isoilla ja massiivisilla tukeilla Jopo ottaa vauhtia aika reilusti, mutta sitä ei pidä säikähtää - hevonen haluaa vain varmistaa, ettei kolauttele jalkojaan kovaan puuhun.

Lastaaminen käy käden käänteessä, Jopo on aina valmis lähtemään. Ehkä se tietää pääsevänsä taas pelleilemään ja naisia katsomaan, en tiedä, mutta hyvin ja reippaasti (=hyvin reippaasti) ori menee koppiin. Liinoja ei tarvita, eikä minkään näköisiä väkivaltatoimia.

Kisoissa Jopo on kuin superpallo. Se pomppii ympäriinsä joka ilman suuntaan ja saa aikaan aika moisen shown kisapaikan henkilöille. Aloillaan seisominen ei tule kuuloonkaan ja siksi onkin parempi vetäytyä hieman syrjempään kisapaikan keskuksesta. Siellä kun on aina suurin vilinä ja se saa Jopon pään entistä enemmän sekaisin. Lyhyt juoksutus saattaa auttaa rauhoittumista mutta tämäkään ei ole selvää vettä. Varusteet saisi helpoiten päälle trailerissa, tosin siellä on jumiinjäämisen mahdollisuus. Varusteiden laitto on kuitenkin vielä pieni vika, entä sitten selkään nouseminen ja lämmittely? Selkään päästään jos hevosta pitää kiinni neljä ihmistä (kyljistä, edestä ja takaa) ja lämmittelyssä on pakko käydä ensin maastossa rauhoittumassa. Kentällä kannattaa varautua pystyyn nousemiseen, pukitteluun ja kaiken näköisiin sivuloikkiin. Ensimmäiset hypyt ovat varmasti huvittavaa katsottavaa ja siltä se myös tuntuu - ihmeellisiä jänisloikkia tämänkin ori pystyy tekemään. Kun alkupaineet on purettu, jaksaa heppa jo keskittyä. Hypyt alkavat jo sujua ja avut perille. Pienestä säheltämisestä huolimatta ratsastaminen on jo helppoa ja vain paranee. Esteradalle mennään iloisten spurttien saattelemana ja hirmu hinku päällä paahdetaan ensimmäiselle esteelle. Aina (jos on aikaa) kannattaa laukata kenttä ympäri; silloin saa viimehetken energiat purettua ja paikan nopeasti näytettyä. Rata menee vauhdikkaasti läpi, mutta hypyt ovat mahtavia! Isot ja kaarevat loikat ovat enemmän kuin miellyttäviä ja puomit ylitetään hyvän ilmavaran kanssa. Parin ensimmäisen esteen jälkeen Jopo älyää kuunnella ratsastajaa. Homma alkaa sujua ja tarpeen vaatiessa Jopolta voi vaatia tiukkojakin käännöksiä - ne eivät mitenkään hermostuta taikka kuumuta oria!

Eläinlääkärillä Jopo on äkäinen kuin ampiainen. Se potkii minkä kerkiää, ja pakkopilttuun täytyy olla lujaa tekoa että se kestää iskut. Rauhoittavan aineen vaikutuksessa Jopoa on kivempi käsitellä, eikä tällöin laita vastaan ollenkaan.

Kengittäjän tulee valmistautua henkisesti tulevaan. Kengittäjä, joka käy Daftomorissa kengittämässä, ei pahemmin pidä Jopon kengittämisestä. Saan aika usein olla joko itse tikkaamassa kenkiä orin jalkoihin tai sitten huulipuristimen kanssa huulessa kiinni. Mikään tappokone Jopo ei kengittäessä ole, se nykii jalkojaan mutta ei pure. Takasten kanssa ei (ihme kyllä) tarvitse pelätä potkuja, häntä kannattaa sitoa solmulle ettei saa ruoskan iskuja naamaansa.





Ulkoasun © Mette - tekstien © Daftomor - Leiskan kuva © Kuvan ottaja ei halunnut nimeään mainittavan (lupa kysytty kirjallisesti!)
!Tämä on virtuaalitalli - This is a sim-game stable!