¤ Nimi: Tunturipuro
¤ Kutsutaan: Tuukka
¤ Rotu: Suomenhevonen
¤ Syntynyt: 1.12.2003
¤ Sukupuoli: ori
¤ Säkäkorkeus: 155cm
¤ Rekisterinumero: -
¤ Painotus: koulu
¤ Koulutus:
Ko: VaB
Re: 100cm
Me: 90cm
¤ Omistaja: Outi | Pyramid Stud
¤ Kasvattaja: Siittola Memoryn Kuu
¤ Arvonimet: -


Luonne

Harjatessa Tuukka on hieman hankala tapaus, ori kun ei oikein haluaisi seistä
paikallaan, oltiin sitten boksissa, käytävällä tai ulkona, kiinni tai ei. Ori onkin
siis pidettävä sidottuna harjauksen aikana, ellei sitten halua käyttää
tuhottomasti aikaa yrityksiin saada Tuukka pysymään paikallaan edes puoli
minuuttia. Yleensä kuitenkin tarpeeksi kiemurreltuaan Tuukka malttaa
rauhoittua nauttimaan harjauksesta ja rapsuttelusta. Uuden hoitajan Tuukka
aina testaa, olemalla mahdollisimman hankala kaikessa mitä hoitaja ikinä
päättääkään tehdä. Kuitenkaan orille ei saa antaa missään tapauksessa periksi,
muuten ei yhteistyöstä tule yhtään mitään. Tuukka kiintyy hoitajaansa äkkiä, ja
tervehtiikin tätä komealla hirnahduksella hoitajan ilmestyessä näköpiiriin. Tuukan
boksiin astuvien ihmisten taskut ori tutkii aina tarkkaan, ori kun on mahdottomasti
kaiken hyvän perään. Satulan Tuukalle saa ongelmitta, satulavyön kiristyksessä
saattaa tosin ilmaantua vastalauseita pullistelun merkeissä. Suitsien laittaminen on
helppoa, kuolaimetkin ori ottaa kiltisti suuhunsa.
Uuden ratsastajan Tuukka aina testaa, kuten hoitajankin. Ensimmäisillä
ratsastuskerroilla orin kanssa saakin tehdä töitä oikein kunnolla. Ajan
myötä, ja orin totuttua ratsastajaan, helpottuu myös hommat.
Kouluratsastuksesta ori pitää erityisesti, se onkin huomattavissa
ratsastaessa. Tuukka oppii mielellään uusia koululiikkeitä, eikä tunnu
koskaan kyllästyvän. Tutun ratsastajan kanssa Tuukka tekee aina parhaansa,
eikä kiukuttelua juurikaan esiinny. Esteistä Tuukka ei niinkään paljoa perusta,
eikä mielellään hyppääkään. Muutamissa estekisoissa Tuukan kanssa toki tullaan
käymään, saa sitten nähdä mitä mieltä ori siitä puuhasta on. Tuukka on maastovarma,
ja liikkuukin mielellään maastossa. Tuukka ei säiky juuri koskaan, tosin yllättäen tielle
ilmaantuvat metsän eläimet saattavat säikäyttää Tuukan. Silloinkaan ori ei kovinkaan
pahasti pillastu, vaikka ratsastaja saattaakin löytää itsensä ja Tuukan kauempana kuin
missä hetki sitten oltiin.
Tuukka on helppo talutettava, ori ei juurikaan ympäristöstä välitä. Tosin
kesällä suuret ja herkullisen näköiset ruohotupsut vetävät oria
puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. Tuukkaa onkin vaikea saada sisälle
ilman että edes muutama suupala olisi maasta saatu. Talvisin ori onkin
helpompi talutettava, vielä kun ei ole keksinyt että narun päässä ollessaankin
saattaa tarjoutua tilaisuus piehtaroimiseen. Tuukka rakastaa pitkiä
taluttelulenkkejä niin maastossa kuin tallialueella, niin kesällä kuin talvellakin.
Maastossa taluteltaessa Tuukka totteleekin taluttajaa yllättävän hyvin, eikä edes
naapurin kaurapelto ole niin kiinnostava kuin ratsailla liikuttaessa.
Tarhassa ollessaan Tuukka ei juurikaan jaksa riehua, vaan seisoskelee
mieluummin paikallaan raikkaasta ulkoilmasta nauttien. Sadesään
jälkeen toki on etsittävä tarhan suurin kuralätäkkö, jossa voi piehtaroida.
Tuukka ei juuri harrasta tarhasta karkailua, vaan pysyttelee mieluummin
aitojen sisäpuolella. Tosin lähilaitumilla laiduntaville tammoille voi aina hirnua,
vaikka sitten oman aidan takaa.
Kisapaikalla Tuukka on rauhallinen itsensä, vaikka hälinä sitä kiinnostaakin.
Siinä se joutilas aika Tuukalta meneekin, ihmisten hyörinää katsellessa.
Itse suorituksen aikana ori keskittyy täysin, eikä juuri huomioi melua ja hälinää.


Sukutaulu

I. Vieteri Ii. - Iii. -
Iie. -
Ie. - Iei. -
Iee. -
E. Tuulen Tuiske Ei. - Eii. -
Eie. -
Ee. - Eei. -
Eee. -



Kilpailut


KRJ

28.8.2005 | Dauphine Riders | KRJ/HeB | 3/106
1.9.2005 | Valkeapilvi | KRJ/VaB | 18/35
4.9.2005 | Siittola Heijastus | KRJ/HeA | 19/45
4.9.2005 | Siittola Heijastus | KRJ/VaB | 7/45
15.9.2005 | Nétts | KRJ-Cup | KRJ/HeA | 21/286
15.9.2005 | Nétts | KRJ-Cup | KRJ/VaB | 108/155
18.9.2005 | Wadelma | KRJ/VaB | 9/50
18.9.2005 | Argraft | KRJ/HeA | 1/40
18.9.2005 | Argraft | KRJ/VaB | 30/40
4.10.2005 | Heijastus | KRJ/HeA | 12/45
4.10.2005 | Heijastus | KRJ/VaB | 39/45
7.10.2005 | Kouluratsastustalli Arete & YT Solar Wind | KRJ/VaB | 30/30


ERJ

24.8.2005 | Dauphine Riders | ERJ/110-120cm | 8/51
24.8.2005 | Kisakeskus Tuulenpesä | ERJ/100-120cm | 14/20
26.8.2005 | Divine Friesians | ERJ/100-120cm | 24/25
28.8.2005 | Niittylän Kartanon Talli | ERJ/90cm | 14/21
28.8.2005 | Niittylän Kartanon Talli | ERJ/100cm | 10/16
29.8.2005 | Kisakeskus Trippeli | ERJ/90-100cm | 28/30
13.9.2005 | Untuvikontalli | ERJ/90cm | 1/50
13.9.2005 | Untuvikontalli | ERJ/100cm | 22/48
15.9.2005 | Quiescent stables | ERJ/80-100cm | 6/20
20.9.2005 | Farr Arabians | ERJ/90-100cm | 6/35
25.9.2005 | Destriélle Arabians | ERJ/70-80cm | 6/30
29.9.2005 | Fleur Ecurie | ERJ/70-90cm | 2/34
29.9.2005 | Fleur Ecurie | ERJ/90-100cm | 5/37
2.10.2005 | Kilpatalli Lumikero | ERJ/80-90cm | 12/20
2.10.2005 | Kilpatalli Lumikero | ERJ/90-100cm | 11/20
30.10.2005 | Riimulan Ratsutalli | ERJ/90-100cm | -



Jälkeläiset


4.9.2005 | o. Pilviponin Salamanteri | e. Pilviponin Aurinkolintu



Arvostelut


Ikääntyminen


1.12.2003 syntyi
1.1.2004 5kk [koulutukseen]
1.2.2004 4-vuotias
1.8.2004 5-vuotias
1.2.2005 6-vuotias
1.8.2005 7-vuotias
1.2.2006 8-vuotias
1.8.2006 9-vuotias



Kuvagalleria





-----------------------------------------------------

Copyright


Kuvat: Kuvagalleria Rinsessa [ Real horse in the pictures is stallion Nastori ]
Tekstit: Outi