Cosmopolitan eksyi Skurvashiin Maryan kautta, kun tämä lopetti Liaison nimisen puoliverisiittolansa ylläpitämisen. Sara on kotoisin Saksasta, mistä myös sen isä
Cassidy Cato asuu tällä hetkellä. Tämä järkälemäinen ruunikko ori on pitkälle koulutettu kouluratsu, jolla on kuitenkin ollut vaikeuksia menestyä kansainvälisissä luokissa juuri kokonsa vuoksi. Oria on pidetty hieman kömpelönä, eikvätkä orin liikkeet valitettavasti riitä kuin Va A tasolle, vaikka käytännössä kaverilla on kansainvälisen tason kilparatsun koulutus ja taidot. Cato on ollut juuri tästä syystä enimmäkseen jalostusorin toimissa, mutta kasvattajat ovat pelänneet varsoilleen periytyvän juuri orin riittämättömät liikkeet, joten menestys jalostuspuolella ei ole ollut toivotun kaltainen.
Cassidy Caton isä
Cassius on puolestaan Grand Prix tason kouluhevonen. Tämä kauniisti tanssahteleva kimo toimii Heidi Blummin kilparatsuna ja kaksikko on menestynyt niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Orin liikkuvuutta on kehuttu maasta taivaisiin, eikä ihme, sillä ori tuntuu tanssahtelevan kuin perhonen. Ainut miinuspuoli Cassiuksessa on ollut se, että useista jälkeläisistään huolimatta vain kourallinen on menestynyt isänsä tavoin kouluradoilla. Orin periyttämiskyky ei ole ollut toivottua luokkaa ja siksipä Cassiuksen jalostusoikeus päättyi Saksassa jo 2000-luvun alussa.
Mortalized on nuoruusvuosinaan Saksasta Hollantiin myyty ori, joka valitettavasti päätyi pahaan omistajakierteeseen. Kun ori viimein päätyi sille oikealle omistajalle, oli Mortyllä ikää jo 14 vuotta eli toisin sanoen ori oli elänyt jo huippuhetkensä kilpauraa ajatellen. Morty oimikin eräässä Etelä-Hollannin pikkusiittolassa jalostuspuuhissa ja astui parisenkymmentä keskivertotammaa. Useasta omistajanvaihdoksesta huolimatta orin luonne säilyi ihmisystävällisenä, eikä orista tullut hullua seinäänlyttääjää tai ihmisvihaajaa.
Fanatioma on tamma, joka asui Gremseyn holsteinsiittolassa jo ennen Mortalizedin tuloa talliin. Tamma on tyypillinen jalostushevonen, joka kohtalaisen hyvän sukupuunsa ansiosta on ollut yksinomaan varsakoneena. Tuhdissa kunnossa ollut vaaleanrautias tamma astutettiin viimeisen juuri Mortalizedilla. Fana lopetettiin pian sen jälkeen, kun Cassius oli vieroitettu, sillä tamman jalat olivat jo pahasti kuluneet ja ikää mittarissa oli parisenkymmentä vuotta.
Abella Ziä ovat sen maamiehet kuvailleet kipakaksi, mutta sitkeäksi tammaksi. Aluetasolla Saksassa kisakenttiä kiertänyt Abella kisasi koulua Va B tasolla, esteillä menestystä tuli aina 120cm luokista saakka. Abella astutettiin kaikkiaan viisi kertaa, mutta valitettavasti tamma loi varsansa peräti kolmesti.
Nürnbergiläinen
Allores on rakenteeltaan todellinen helmi, sillä ori on kantakirjattu I-palkinnolle. Tämä tummanruunikko ori on luonteeltaan tulinen, mutta iän karttuessa on meno tasaantunut. Allores ei ole varsinaisesti koskaan ollut kilpahevosena, mutta kantakirjausta varten ori on suorittanut 140cm esteradan ja Va B tason kouluradan. Taitoa on siis ollut, mutta ymmärretävästi Allores on ollut ahkerassa jalostuskäytössä. Orin jälkeläisiä on tosin ollut erittäin hankala saada Saksan ulkopuolelta, joten siksi Cosmopolitan on ollut erinomainen sijoitus.
New Jersey viihtyi kilpaurallaan selvästi paremmin esteiden parissa. Vaikka tamma on syntynyt Saksassa, ja myös kuollut siellä, varsinaisen aktiiviuransa aikana tamma asui Belgiassa. Kyseisessä maassa tamma varsoi kaksi kertaa ja viimeisen varsansa Abella Z:n Jersey synnytti synnyinmaassaan. Tamman jälkikasvu on menestynyt tasaisen vahvasti niin esteillä kuin koulussa, mutta todellisia huippunimiä näistä ei kuitenkaan ole syntynyt.
Saksalaistamma
Jazzful Joyanna on todellakin sitä, mitä sen nimi antaa ymmärtää. Iloluontoinen tamma, joka on piristänyt omistajansa päiviä jo vuosien ajan. Tamma ei ole pahemmin kilpakentillä menestynyt, vaikkakin sen suku on melko menestyksekästä koulusukua. "Joy" on kuitenkin ollut omistajansa suosikki, joten tammaa on astutettu kyvykkäillä kouluoreilla. Joyn positiivinen luonne näkyy selvästi useimmissa tamman jälkeläisissäm joita on runsaasti etenkin Länsi-Saksan alueella.
Jaromero I on kookkaanpuoleinen rautias Grand Prix tason koulukilpuri, joka on periyttänyt karvapeitteensä väritystä huomattavalle osalle jälkeläisistään. Jaromero on menestynyt GP-tasolla erinomaisesti ja taskussaan orilla on peräti kolme Saksan mestaruutta. Nyt ori on kuitenkin pikkuhiljaa siirtymässä vain jalostushevoseksi ja jo nyt orilla on useita satoja jälkeläisiä. Suurin osa näistä on Saksassa, mutta huomattava osa näistä asuu mm. Ranskassa ja Sveitsissä, joissa Jaromero on ollut erittäin suosittu jalostushevonen ja orin pakasteet haluttua tavaraa.
Espionagen tarina on yksi surullisimmista koskaan kuulemistani. Ori syntyi ranskalaisessa Marcellon puoliverisiittolassa, joka kuitenkin joutui rahaongelmiin, kun Espionage oli kolmen vuoden ikäinen. Hevoset jäivät hoitamatta vaikeuksien kasvaessa, ja kun viimein eläinsuojeluviranomaiset puuttuivat siittolan toimiin, lähes puolet arvokkaista jalostushevosista oli hätälopettettava. Espen oli monien muiden tapaan pahasti nälkiintynyt ja kun ori saatiin lopulta kuntoutettua, myytiin se lopulta Saksaan. Orin tulevaisuus olisi voinut olla kouluradoilla, mutta toisin kävi, sillä kaverin jalat eivät tulleet yksinkertaisesti koskaan kestämään liikaa rasitusta.
Saksalaiskaunotar
Vesper X on kouluratsastukseen painottunut tamma, joka kilpaili uransa aikana Intermediate luokkia hyvinkin vaihtelevalla menestyksellä. Tamman suurimpia ongelmia olivat erimielisyydet ratsastajan kanssa, sillä hienoliikkeinen ja osaava tamma on ollut kaikkea muuta kuin helppo ratsastaa. Etenkin kiima-aikoina todelliseksi hirviöksi muuttunut Vesper loppetikin kisaaminen kun ikää oli kymmenisen vuotta ja siirtyi jalostuspuolelle. Tammalle valittiin hyvin tarkasti luonteeltaan tasaisia oreja tasapainottamaan Vesperin kiivasta luonnetta. Tuloksena syntyikin liuta kansallisen tason kiipijöitä, sillä orit todellakin valittiin Vesperille huolella.
Kovasta voitontahdostaan tunnettu
Zoyanna on kilpaillut Belgiassa Va A tason koululuokissa mukiinmenevillä tuloksilla. Päättäväinen tamma on ollut aiva huono häviäjä, mikä on näkynyt mm. tamman huonossa ruokahalussa muutamana seuraavana päivänä, kun kisa on mennyt mönkään. Muilta osin tamma muistuttaa hyvinkin silmiinpistävästi Cosmopolitanin emää ja omaa varsaansa Jazzful Joyannaa. Joy olikin Zoyannan ainoa tammavarsa, eikä siis ihme, jos nämä kaksi ovat kuin kaksi marjaa, paitsi tietysti karvapeitteenväriltään.
Don Venice on Ranskasta tuleva huippuori, joka on kilpaillut kouluratsastuksen saralla kansainvälisiä koululuokkia. Oria on usein kuvailtu tempperamenttiseksi taistelijaksi, josta kotioloissa löytyy todellinen nallekarhu. Orin luonne ei siis ole ollenkaan huono, sillä menestyäkseen urallaan kansainvälisen tason kilpahevosilta vaaditaan tietty määrä tuittupäisyyttä, ainakin ranskalaisten mielestä. Ratsastaessa Veniceä on kuvailtu puolestaan yritteliääksi ja yhteistyöhaluiseksi kaveriksi, jonka satulassa istuminen on kuin toteen käynyt unelma. Tottakai ori on myös kotimaassaan ollut jo useita vuosia suosituimpien jalostusorien top-listan kärkipäässä.
Decimation on mustanruunikko jalostustamma, joka on kerännyt mainetta näyttelykehissä. Tammaa ei kuitenkaan koskaan kantakirjattu, syytä ei tosin tiedetä. Decimationin siro rakenne sopikin paremmin kouluratsulle ja vaikka tamma ei itse, ainakaan tiettävästi, koskaan kilpaillutkaan, ovat sen jälkeläiset olleet keskinkertaisista tallaajista aina huipulle asti kurottelevia nousevia tähtiä. Decimationin koti on Venicen tapaan Ranskassa ja nyt jo viimeisiä vuosiaan elävä tamma on saanut viettää aikaansa laadukkaassa huolenpidossa, mikä on melko harvinaista suuressa siittolassa. Asiaan tosin vaikuttaa vahvasti se, että paikan omistajalle Decimationilla on erityinen paikka miehen sydämessä, sillä tamma oli aikoinaan hänen ensimmäisiä jalostushevosiaan.
KRJ Kisat (61 sijoitusta)
Pvm.
|
Paikka
|
Laji / Jaos
|
Luokka
|
Sijoitus
|
10.10.2007
|
Conguérant
|
KRJ
|
Va A
|
3/36
|
14.10.2007
|
Conguérant
|
KRJ
|
Va A
|
6/36
|
17.10.2007
|
Evergrey
|
KRJ
|
GP
|
3/84
|
19.10.2007
|
Myllertäjä
|
KRJ
|
Int II
|
5/37
|
20.10.2007
|
Rusina
|
KRJ
|
Va A
|
6/60
|
20.10.2007
|
Mörkövaara
|
KRJ
|
GP
|
2/60
|
29.10.2007
|
Evergrey
|
KRJ
|
Int II
|
7/94
|
30.10.2007
|
Thesrouce
|
KRJ
|
Int II
|
5/36
|
31.10.2007
|
Interludium
|
KRJ
|
GP
|
3/50
|
3.11.2007
|
Heijastus
|
KRJ
|
Kür GP
|
4/23
|
7.11.2007
|
Vaapukka
|
KRJ
|
GP
|
8/70
|
12.11.2007
|
Royal Estate
|
KRJ
|
GP
|
2/40
|
15.11.2007
|
Oikutteleva
|
KRJ
|
GP
|
8/96
|
21.11.2007
|
Vaapukka
|
KRJ
|
Int II
|
1/103
|
26.11.2007
|
Southern E Arabs
|
KRJ
|
GP
|
5/36
|
27.11.2007
|
Southern E Arabs
|
KRJ
|
GP
|
3/33
|
28.11.2007
|
Neverdale
|
KRJ
|
GP
|
1/33
|
2.12.2007
|
Fecundo
|
KRJ
|
GP
|
6/40
|
9.12.2007
|
Fiktio
|
KRJ
|
GP
|
4/61
|
19.12.2007
|
O'Polo Warmbloods
|
KRJ
|
GP
|
4/45
|
21.12.2007
|
Ciar Dressage
|
KRJ
|
GP
|
6/50
|
9.1.2008
|
Lumihiutale
|
KRJ
|
GP
|
3/35
|
9.1.2008
|
KaRa
|
KRJ
|
GP
|
1/14
|
13.1.2008
|
VERA
|
KRJ
|
PSG
|
3/20
|
14.1.2008
|
O'Polo Warmbloods
|
KRJ
|
GP
|
2/40
|
15.1.2008
|
Joycartel
|
KRJ
|
Int II
|
2/66
|
15.1.2008
|
Joycartel
|
KRJ
|
GP
|
5/32
|
17.1.2008
|
Csicsás
|
KRJ
|
GP
|
3/57
|
18.1.2008
|
Keskiviikko
|
KRJ
|
PSG
|
5/62
|
19.1.2008
|
Virtuaalitalli Lakea
|
KRJ
|
He B
|
3/40
|
20.1.2008
|
Keskiviikko
|
KRJ
|
In I
|
2/65
|
22.1.2008
|
O'Polo Warmbloods
|
KRJ
|
Int II
|
1/40
|
22.1.2008
|
Liaison
|
KRJ
|
GP
|
2/50
|
23.1.2008
|
Liaison
|
KRJ
|
Int II
|
3/68
|
25.1.2008
|
Liaison
|
KRJ
|
Int II
|
7/68
|
17.3.2008
|
Cecilie Riders
|
KRJ
|
Kür He A
|
2/100
|
17.3.2008
|
Rowea
|
KRJ
|
He A
|
3/40
|
18.3.2008
|
Rowea
|
KRJ
|
Va A
|
8/70
|
19.3.2008
|
Virtuaalitalli Lakea
|
KRJ
|
He B
|
3/40
|
20.3.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int II
|
1/30
|
21.3.2008
|
Dakota
|
KRJ
|
Va B
|
2/120
|
23.3.2008
|
Jerry
|
KRJ
|
GP
|
4/60
|
23.3.2008
|
Wik Ponies
|
KRJ
|
He A
|
2/30
|
24.3.2008
|
Legend Laguun
|
KRJ
|
GP
|
2/178
|
26.3.2008
|
Alwyn Ponies
|
KRJ
|
Va A
|
3/100
|
26.3.2008
|
Keskiviikon
|
KRJ
|
GP
|
3/104
|
26.3.2008
|
Unafraid
|
KRJ
|
GP
|
6/50
|
27.3.2008
|
Exprelo
|
KRJ
|
He B
|
6/60
|
29.3.2008
|
Solero
|
KRJ
|
Va B
|
1/309
|
1.4.2008
|
Mawar Stud
|
KRJ
|
Va B
|
6/36
|
1.4.2008
|
Mawar Stud
|
KRJ
|
Va B
|
2/36
|
1.4.2008
|
Mawar Stud
|
KRJ
|
Va B
|
1/36
|
2.4.2008
|
Kuunlumon Tila
|
KRJ
|
Va A
|
1/65
|
5.4.2008
|
Cecilie Riders
|
KRJ
|
Va B
|
5/81
|
7.4.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
Int I
|
1/30
|
7.4.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
Va A
|
1/30
|
7.4.2008
|
Skurvash
|
KRJ
|
Va A
|
1/30
|
8.4.2008
|
Huvitus
|
KRJ
|
Int I
|
2/25
|
9.4.2008
|
Charmeur Dressage
|
KRJ
|
Int I
|
5/30
|
10.4.2008
|
Sarkasmi
|
KRJ
|
He B
|
7/85
|
15.4.2008
|
Sarkasmi
|
KRJ
|
Va A
|
2/64
|